perjantai 16. joulukuuta 2011

Jouluvalmisteluja

Jouluun on enää hurjat 9 päivää. Nopeasti menee aika. Joulun odotusta olen kotonani laitellut pikku hiljaa valojen ja punaisten tekstiilien muodossa. Joulukorttejakin olen ahkerasti tehnyt ja puolet korteista on matkalla ja puolet korteista on vielä tekemättä.  Ei hätää. Jälkimmäiset kortit ovat sellaisia jotka eivät tarvitse postin kuljetusta vaan kuljetan ne itse kullekin säädylle.



Sen verran kiirettä on pitänyt tässä joulun alla kaikkine pikkujoulu hupsutuksineen, jouluostoksineen ja joulumyyjäisineen, että en ole ehtinyt paljoakaan edetä lukuhommissa. Kunhan saan nuo kortit mielen alta pois, jatkuu meikäläisen luku-urakka tuttuun tahtiin. Onneksi minulla alkaa loppuvuodeksi loma aaton aattona.. Silloin on aikaa syventyä pääsykokeisiin. Oikein innolla odotan että pääsen opiskelemaan. Kaiketi tämä pieni tauko on tehnyt hyvää lukuinnolle =)

Vast’ikään tein ikävän huomion. Nimittäin ”lihakseni” hyllyvät epämukavasti.. Liekö syynä tauko liikunnasta vai mikä, mutta inhottavalta se tuntuu. Voi olla etten tänä jouluna herkuttele niin makiasti kuin olin etukäteen ajatellut. Rupesin sitten sokerilakkoon. Kroppani vaati sitä ihan selkeästi. Vatsaoireet olivat herätys minulle.  Olen tässä vuosien varrella oppinut kuuntelemaan kroppaani ihan eri tavalla kuin ennen ja olen huomannut, että liika sokerin mussuttaminen  alkaa tuntua vihlaisuna tietyssä kohtaa vatsassani. Viimeistään silloin tiedän rajoittaa sokerin käyttämistä. Onko teille käynyt samoin?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti