tiistai 10. tammikuuta 2012

Lukusuunnitelma


Heti alkuun täytyy tunnustaa, että tämä olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten!!! Esimerkiksi viime kesänä jolloin minulla oli ruhtinaallisen paljon aikaa miettiä näitä asioita ja saada sulatella kuinka helv** tin paljon luettavaa tulee olemaan. Asiat saavat ihan eri mittasuhteet näin alkukeväästä kun aikaa ei ole enää kuin viisi kuukautta




Meinasi pikkasen epätoivo ja paniikki hiipiä mieleen kun ymppäsin sivumääriä ja käytettävissä olevaa lukuaikaa/päivä yhteen. Muuten tässä ei niin hirveää paniikkia olisikaan jos en olisi töissä, mutta kun päivästä 8h menee työmaalla ja se loppuaika joka jää, pitäisi saada lukemiseen… Yeah..no problemo!!  Karkeasti ja realistisesti laskien päivittäinen (arkipäiväinen) lukuaikani vaihtelee 2-3 tuntia. Maksimissaan ehkä 4,5 tuntia. Viikonloppuisin täytyy lukuaikaa saada vähintään 8h/päivä. Tarkoituksella jätän hieman vajaaksi nuo lukutunnit koska on turha tehdä liian tiukkaa minuuttiaikataulua. Muutoin siinä käy niin ettei tule luettua edes sitä pientäkään määrää.  




Pääasiassa luku-urakka on jaoteltu siten, että joka kuukausi saisin käytyä läpi yhden fysiikan ja yhden kemian kirjan. Pientä fiksausta kuuluu tuohon, sillä minulla on käytössä fysiikan I,II ja III kirjat vuodelta 1995!!! Minun täytyykin ensi töikseni vertailla tietoja uudemman ja vähän vanhemman painoksen välillä. Biologian kirjat minun täytyy joka tapauksessa ostaa joten rahan menoa ei voi estää..




Kuvat täältä
http://www.kellyskindergarten.com/Calendar/calendarmaterials.htm
http://www.neilstrauss.com/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti