perjantai 29. kesäkuuta 2012

Suomen kesä




Täytyy ihmetellä tätä meidän ”ihanaa” kesää. Päivälämpötilat ovat hädin tuskin + 10 asteessa.. whaat ?  Ei oikein tunnu kesältä, pikemminkin tulee mieleen syksy kun sataa vettä ja on kylmä.  Harmi niitä joilla on juuri tähän aikaan kesäloma ja jotka viettävät sen suomen mailla.  Itse lähtisin hippulat vinkuen ulkomaille jos lomaa olisi. Töissä sääolot eivät haittaa, vaikka sataisi pikku-ukkoja.

Mitäpä sitä sitten vapaa-ajalla tekee kun säät eivät suosi? Noh, minulla vapaa-ajan tekemiset eivät koskaan ole olleet ongelmallisia. Tekemistä keksin kyllä sillä tykkään tehdä käsitöitä, piirrellä, maalata, katsella leffoja, käydä kavereiden luona jne. Tällä kertaa minä kuitenkin kömmin viltin alle sohvalle, villasukat jalassa ja suunnittelin seuraavan sukan väritystä.




Tällä kertaa niistä tulee raikkaan vihertävät. Väreinä ripaus valkoista, vaalean vihreää, tumman vihreää ja seitsemän veljeksen polka - lankoja. Itse tykkään neuloa paksuilla puikoilla kuin ohuilla ja teen jonkin verran kireää neulostakin. Yleensä näin syksyä kohti mennessä alkaa myös neulomisvimma iskemään ja pukinkonttiin alkaa valmistumaan jos jonkinlaista neulosta. Haaveissa minulla olisikin opetella neulomaan kolmiohuivi.




 Nämä sukat olen tehnyt jo ajat sitten, mutta vielä olisi viimeistelytyöt tekemättä. Lankojen merkkiä en nyt muista mutta punaisen, sinisen ja lilan langat ovat paksumpaa kuin tuon valkoisen.

Pitäkää itsenne lämpiminä !!

maanantai 25. kesäkuuta 2012

Juhannus



Juhannus ja ihanan pitkät vapaat kuluivat rentoutuen ja ystävien kanssa. Sitä ennen juhannus alkoi meillä tuttuun tapaan siivouksen merkeissä. Kun koti on puhdas voi hyvällä omalla tunnolla keskittyä olennaiseen eli.. olemiseen.  

 
Meidän juhannukseen kuuluu myös hyvä ruoka. Useimmiten grillaten (säiden antaessa periksi) niin lihaa kuin kasviksiakin.


Mutta mitäpä olisi juhannussauna ilman saunavastaa? Nii-in !!!  Meidän torilla niitä ei ollut myynnissä mutta ei hätää.  Minäpäs päätinkin sitten tomerana tyttönä tehdä sellaisen. Vasta ainekset hain mummulan pihasta olevasta koivusta ( rauduskoivu) ja  mummulta kyselemään ohjeita.  Ai että mikä ihana tuoksu..

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Pääsykokeen tulokset julkaistu




Eilen kotona odotti kirjekuori Itä-Suomen yliopistosta Terveystieteiden tiedekunnasta. Se oli ohut kirjekuori kuten arvasinkin. Tulokset tulivat mielestäni nopeammin kuin olin odottanut.
Paljoa ei tämä tyttö pisteitä saanut. Raakapisteitä oli jopa 8 !! Ja yhteispisteiden määrä oli 33,85. Paljon on petrattavaa jotta ovet aukeaisivat. 

Nyt mietitään jatketaanko lukemista ja hakemista ensi vuoden pääsykokeisiin.  Jos jatketaan, niin lukemiset ja suunnitelmat täytyy tehdä tämän kesän aikana.  Jos ei jatketa, niin elämä jatkuu entiseen tapaan töitä tehden ja unelmoiden matkustelusta ja muista ihanista asioista.
 Kertokaahan mitenkä teidän kävi kokeissa?

”Parempi epäonnistua jonkun tekemisessä,  kuin onnistua siinä, ettei tee mitään”

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Greetings from Budapest !!





Niin se vain viikko sujahti. Hyvässä seurassa aika suorastaan lentää. Mahtava ja naurun täytteinen reissu siis takana. On se raskasta lähteä ajelemaan meidän perältä Helsinkiin päin. Ajomatkoihin saa aina varata sen viisi-kuusi tuntia. Nyt tosin puoteltiin tulomatka niinkin vikkellään kuin neljään tuntiin ja yhden pysähdyksen taktiikalla.


Säät suosivat meitä onnekkaita, sillä saimme nauttia aurinkoisesta ja lämpimästä säästä Budapestissä. Lämpötilat kohosivat useampana päivänä yli + 30 asteen ja yhtenä iltana saimme sadetta kunnolla. Suomessa sen sijaan oli satanut koko sen viikon ajan jonka olimme olleet matkalla. 







Budapesti on valtavan kokoinen paikka. Heti ensimmäisestä päivästä alkaen kuljimme joka paikkaan pääasiassa kävellen sillä tiet olivat merkitty selkeästi ja karttamme oli erinomainen. Joka päivä kävelimme huomaamattamme yli 10 000 askelta päivässä. Mistä tämän sitten tiedän? Otin kotoa mukaan askelmittarin. Suuresta kävelyn määrästä riippumatta käytimme myös julkisia kulkuvälineitä sillä ne ovat kaupungissa hyvät ja kattavat.  Metroa kokeilimme vain muutaman kerran koska emme ihastuneet rullaportaisiin jotka olivat jyrkkääkin jyrkemmät. Vaikka en pode minkäänlaista korkean paikan kammoa, tuntui häijylle nousta lähes 90 asteen kulmassa ylöspäin. Ratikka syrjäytti metron ja sillä olikin näppärä matkailla pitkin kaupunkia kunhan tiesi mihin ratikkaan hypätä. Julkisen liikenteen hinnoista voin sanoa, että se on hyvin halpaa. Seitsemän päivän lippu maksaa 4800 huf = 16 e ja sillä voi kulkea metrossa, junissa, ratikoissa ja linja-autoissa rajattomasti. Noita lippuja kannattaa ostaa metroasemilta joissa hinnat ovat paljon halvempia kuin esimerkiksi omasta hotellista ostettuna.






Hotellimme Baross City Hotel Budapest oli aivan Keleti rautatieaseman vieressä, Baross utcálla. Kolmen tähden hotelli hyvällä paikalla, siistit mutta pienet huoneet ilmastoinnilla ja ilmaisella Wi-Fi:llä varustettuna oli hyvä hinta-laadultaan. Huoneiden hintaan kuului buffettiaamupala joka ei ollut runsas mutta perustyylinen. Hotellissa oli hauska sisäpiha.




Viikko oli lyhyt aika siihen kaikkeen näkemiseen mitä kaupunki olisi tarjonnut. Emme ehtineet esimerkiksi nähdä kuin vilaukselta sankareiden aukiota ja Tonava risteily sekä kylpylät jäi tyystin kokematta. Sen sijaan näimme kaupungin eri kortteleita (Ostoskatu Vaci ut, kauppahallin ympäristö)  Budan puolta ja sieltä eritoten Linnavuorta ja Gellertin kukkulan ympäristöä.







Valuuttapolitiikka Unkarissa on hyvä. Hinnat ovat alhaiset ja siellä on matala elintaso. 1 € = n. 300 huf. Hintojen vertailu oli paikallaan jos halusi ostaa halvemmasta paikasta ja säästää hieman rahaa. Esimerkiksi minä ostin tuliaisiksi paprikamaustetta (50g) joka maksoi kauppahallissa halvimmillaan 300 huf. Samaa maustetta kaupattiin Gellertin kukkulalla hintaan 1500 huf.  Kaljan hinta oli yhdessä paikassa litralta  550 huf à 1,80€. Ei  paha.  Hinnat riippuivat siis aikalailla paikasta.  Kiertelemällä eri paikkoja löytyivät ne edulliset paikat.

Hieman hinta esimerkkejä :
Vodka drinkki= 580 huf à1,90 € ( joissain paikoissa oli 1500 huf !!)
Pizza slice = 300 huf. à 1 €
Ruoka ravintolassa = 2500 huf à 8 €
Vesi kaupassa  1,5 l = 250 huf à 0,80€
Kalinka Vodka kaupassa 0,5 l = 1750 huf  à 5,80 €




Tuliaisiakin tuli ostettua, kuten edellä olevasta kuvasta näkyy. Minä ostelen aina tuliaisia, ne kuuluvat omaan matkustuskulttuuriini. Itselleni ostin mm. muutamat korut, lippiksen, t-paidan, kaksi laukkua, paprikamaustetta sekä joka matkalta snapsilasi ja magneetti. 



Tuliko teille matkakuume? Minä olen tehnyt sellaisen diagnoosin, että minulla se on parantumaton tauti.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Lomalle lompsis..




Tässä välissä ajattelin kertoa vähän tulevasta Unkarin matkastani joka muuten on jo lauantaina  :D Ja tätähän on sitten odotettu koko kevään. Tämä on myöskin palkintoni pääsykoe urakasta.
Eilen ehdin jopa  katsastaa matkalaukun mahdollista sisältöä sekä tsekata kohteen sääennusteen. Tarkoitus meillä, siis minulla ja ystävälläni on olla Unkarissa viikko. Mitään suunnitelmia loman käytön suhteen emme ole tehneet vaan menemme lähinnä fiilispohjalta. Nähtävyyksiä ja koettavaa on niin paljon, että katsotaan mihin aika riittää.

Sääennustus näyttäisi sen verran aurinkoiselta että mukaan lähtee lähinnä kevyitä kesävaatteita. Ihan yllätyin kuinka monta kesämekkoa omistan, sillä en ole mitenkään mekkotyyppiä. Niistä kuitenkin mukaan lähtee muutamat sekä yhdet sortsit ja hame. Lisäksi otan muutamat kesäiset housut ja muutamat t-paidat, jotka ovat hengittäviä ja kevyitä päällä.  Yleensä jokaiselle matkalle otan mukaan jotain pitkähihaista ja lämmintä, niin nytkin. Koskaan kun ei kuitenkaan tiedä miten sääennustukset toteutuvat.  Yritän jättää tarkoituksella laukkuun enemmän tilaa ostoksia ja tuliaisia varten. Tykkään ostella läheisilleni tuliaisia ja tietenkin itselle jotain kivaa. Katsotaan lähemmin mitä Budapestistä tulee löytymään.


Tänään olisi tarkoitus mm. varata paikat koneesta ja tehdä siten check-in, pakata matkalaukku ja laittaa tavarat kasaan niin, että huomenna ei tarvitse muuta kuin ottaa laukku olalle ja lähteä.  Eilen kävin pankissa vähän vaihtamassa valuuttaa että sitä on jatkoyhteyksiä varten. Loput vaihdan tarpeen mukaan paikan päällä.  Lähtö meillä tapahtuu aikaisin aamulla, sillä kone lähtee Helsingistä iltapäivällä. On mukavampi olla kentällä vaikka muutama tunti aikaisemmin kuin viime tipassa  ( niin kun on erään kerran käynyt).  

Mutta nyt täytyy jatkaa muita hommia. Palailemisiin!!  Viszontlátásra ( näkemiin). 

( kuvat lainattuja)