perjantai 10. elokuuta 2012

Tässä elämä on


Kesä alkaa olla lopuillaan. Olen myös sitä mieltä, että työmaavaihdos ei olisi pahitteeksi. En koe, että tämä on minulle olevaa työtä, ainakaan osittain. Minulle avautuikin Plan B tuon pääsykokeen jälkeen. Mahdollisesti pääsen syventämään opintojani taloushallinnon alalta kirjanpitoon.  Minulla on haastattelu tässä lähiaikoina ja pistän siihen kyllä parastani. Opinnot eivät nimittäin kuulosta ollenkaan hullummalle varsinkin kun voin tehdä sen päivärahan turvin. Lisäksi kyseessä on opiskelua jossa on sekä lähipäiviä että etäpäiviä joten aina ei tarvitse lähteä kotoa opiskelupaikkakunnalle jonne minulta kertyykin matkaa 200km/päivä.


Olen myös miettinyt oman yrityksen perustamista. Olen nähnyt ja kokenut kaikenlaista työrintamalla, ja halu päättää itse asioista ja tehdä sellaista työtä mistä itse tykkään ajaa minuakin tässä eteenpäin. Kaipaan vielä lisäpotkua tähän asiaan, mutta asia on selvästi suunnitteilla odottaen oikeaa päivää paljastua.

Toinen salainen projekti minulla liittyy perheen perustamiseen, enkä tällä nyt tarkoita nelijalkaisia turrikoita. Tämä kuume minulla on ollut jo pitemmän aikaa, mutta välillä se tulee kovempana ja välillä se hiljenee vaimeaksi ( tai olen sen vaimentanut) . Isäntään en ole tätä kuumetta saanut tartutettua,  mutta hyvään suuntaan olemme kuitenkin menossa.



Kun aloin miettimään uusinta kierrosta pääsykokeeseen lukemisesta, toinen puoli minusta oli järjettömän innoissaan ja suunnittelemassa jo miten asian kanssa edetään, kun taas toinen puoli jarrutteli ja jäi miettimään tämän hetkistä elämän tilannetta. Koko tuleva vuosi ja seuraavat 5,5 vuotta olisin sidottu rankkaan opiskeluun, kaukana rakkaistani. Kun valmistuisin, olisin kuusi vuotta vanhempi niin sielultani kuin ruumiiltanikin. Miten kävisi perheen perustamispuolen? Haluan ehdottomasti perheen, siitä ajatuksesta en luovu. Jo nyt huomaan mitä ikääntyminen tarkoittaa ja vähän kauhistuttaa, että miten sitä jaksaa sitten lähempänä neljääkymmentä?  

Tämä aika ja elämä on tässä ja nyt, minun pitää vain hyväksyä että kaikkea ei saa ja kulkea oikeaan suuntaan.  Jotenka, pääsykoejutut jäävät näiltä osin tähän ja tilalle tulevat elämän makuiset jutut ( yritän myös panostaa kuvien laatuun). Rakkaat harrastukseni käsityöt, ruuanlaitto ja leipominen saavat enemmän palstatilaa. Lisäksi kerron täällä elämästä yleensä kuten tällä hetkellä kiehtovana asiana vauvahaaveet, laihduttaminen ja yrittäjyys sekä toivottavasti tulevat opiskelut taloushallinnon parissa.  Oikein paljon tsemppiä kaikille niille jotka päättävät hakea ensi vuonna lääketieteenalan koulutukseen.  Nähdään!





Kuvat lainattuja:
https://wiki.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageId=25824037 
http://blogs.msdn.com/b/techstudent/archive/2011/12/01/study-up.aspx